VoIP

MMwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhteydenpito ystäviin ja läheisiin ei tulisi maksaa liikaa.

Ulkomailla asuvalla on yleensä tarve pitää yhteyttä Suomeen kohtuullisilla kuluilla. Yleinen ratkaisu on hankkia VoIP (voice over internet protocol) puhelin ja liittymä sille.

Nettiä käyttävien puhelinratkaisujen huonoin puoli on niiden laaja kirjo ja keskinäinen yhteensopimattomuus. Kyse ei ole määritysten puutteesta, vaan enemminkin niiden runsaudesta.

Yhtenäinen tekniikka nähdään palveluntarjoajien puolelta haittana, koska kukin taho haluaa mahdollisimman ison siivun asiakkaista itselleen. Siten moni joko muuttaa standardeihin perustuvia tekniikoita tehdäkseen niistä epäyhteensopivia muiden kansssa tai rajoittavat asiakkaan käyttämän tuotteen asetusmahdollisuuksia ainoastaan omaan palveluunsa.

Kun järjestelmät eivät toimi yhteen ja halutaan VoIP-puhelimien välisiä ilmaisia puheluita, keskenään soittelevista toisen osapuolen tulee vaihtaa järjestelmää, muuten ainoa tapa muodostaa yhteys on maksullisen, perinteisen televerkon kautta. Vaihdettaessa järjestelmää käyttäjä mahdollisesti kadottaa osan tavoitettavuudestaan ellei säilytä edellistä yhteyttä rinnalla. Jos puhelinpalvelun tarjoaja ei rajoita toimintoja, paikallinen teleoperaattori saattaa rajoittaa puheliikennettä verkossaan. Tämä on maa- ja verkko-operaattorikohtaista.

Moni suomalainen suuri telepalveluita toimittava operaattori on sulkenut VoIP-palvelunsa koska kokevat sen syövän perinteistä liiketoimintaansa. Toiset jopa rajoittavat puheliikennettä Internet-liittymissään.

Sisällysluettelo

Eri tekniikkaleirit

Skype on tunnetuin verkkopuhelinjärjestelmä ja laajalti käytetty. Sen liikenne on salattua eikä sen tekniikka ole julkista, siten sille on vähän pöytäpuhelimia tarjolla. Jos asiakkaan tietokoneella on julkinen IP-osoite, siitä tulee verkon palvelin joka saattaa hidastaa konetta merkittävästi.

Google Talk käyttää XMPP-yhteyskäytäntöä.

H.323 on kansainvälisen telealan ITU (International Telecommunication Union) standardointiorganisaation määrittelemä yhteyskäytäntö.

SCCP (aka Skinny) on verkkolaitevalmistajan Ciscon määrittelemä yhteyskäytäntö joka on yleensä oletuksena yrityksen valmistamissa puhelimissa.

SIP (Session Initation Protocol) on kansainvälisen standardointiorganisaation IETF:n kehittämä yhteyskäytäntö ja siten avoin eri valmistajien käytettäväksi. Määritys takaa yhteensopivuuden ja avoimuus laajan tarjonnan puhelimissa.

Tämä sivu keskittyy SIP-leirin ohjeistamiseen.

SIP pähkinänkuoressa

SIP-järjestelmä on standardoitu ja avoin puhelintekniikka. Siten sen mukaisia laitteita ja palveluita on paljon tarjolla hyvään hintaan.

Puhelin voi olla joko pöytäpuhelin, tietokone tai kännykkä jossa on sopiva ohjelmisto.

Tekniikka mahdollistaa suorat puhelut suoraan kahden puhelimen välillä, mutta sen käyttö on harvinaista palomuurin NAT-muunnoksen ja soittamisen hankaluuden takia.

SIP proxy on palvelin jonka linja kytketään puhelimeen ja joka mahdollistaa soittamisen nimellä (esim sip:paavo) tai numerolla (esim 555 2233) tietämättä missä vastaanottaja kulloinkin sijaitsee.

Eri proxyjen ja siihen sidotun DNS-domainin väliset soitot (esim sip:paavo@iki.fi) ovat myös mahdollisia ja osa standardia, mutta harvoin käytettyjä ja usein estettyjä. Puhelut proxyn sisällä tai niiden välillä ovat yleensä ilmaisia.

Pelkät puhelimet ja yhteinen proxy riittää hyvin esim eri maissa asuvien perheeenjäsenten väliseen yhteydenpitoon.

Liittymä: proxy + lankaverkon numero on tarpeen jos halutaan soittaa perinteiseen puhelinverkkoon. Tarvitaan palveluntarjoaja joka tarjoaa SIP-proxyn linjaa puhelinverkon puhelinnumerolla jolla voidaan soittaa mihin tahansa perinteiseen puhelimeen. Tämä palvelu on lähes aina maksullinen. Poikkeuksena jotkut tarjoavat sopimuksia jossa ei ole kuukausimaksuja ja ainoastaan soittamisesta veloitetaan. Suomessa ei maksuttomia linjoja tarjota.

SIP-palveluntarjoajia on monia eri maissa ja siten asiakas voi halutessaan ottaa puhelimeensa useamman linjan paljon soittamiinsa maista ja säästää kuluissa. Tällöin puhelimessa tulee olla useampi linja ja käytetty palvelu valitaan soittaessa.

Eri maiden liittymätarjoajat löytyvät maakohtaisilta sivuilta.

Pöytäpuhelimet

Cisco 504g on taustavalaistulla harmaasävynäytöllä varustettu nelilinjainen peruspuhelin.

Jos puhelinta käytetään paljon ja samassa paikassa, kannattaa ehdottomasti valita pöytäpuhelin sen paremman käytettävyyden takia. Puhelimien hinnat lähtevät peruspuhelimen muutamasta kympistä - monipuolisempiin, kaiuttimella varustettuihin, taustavalaistulla värinäytöllä, langattoman lähiverkon ja bluetooth-sankaluurin mahdollistaviin useamman sadan euron laitteisiin. Hyvän näytöllisen peruslaitteen saa reilulla sadalla eurolla jonka ominaisuudet riittävät useammille.

Cisco 7900 sarja

Sarjan mallit ovat toimiston pöytäpuhelimia. Kaikissa on oletuksena SCCP-ohjelmisto jonka voi vaihtaa SIP-versioon. Muutos saattaa vaatia useamman version lataamisen onnistuakseen.

Suosittu 7960 on paljon myyty malli ja ensimmäisiä VoIP-puhelimia Ciscolta. Hyvin toimiva laite, ei ongelmia palomuurin takaa käytettäessä, joskin näytön taustavalon puute ja muutenkin hieman huono luettavuus haittaa kotikäytössä jossa valaistus vaihtelee. Asetukset tehdään joko näytöstä tai palvelimelta. Sankaluurin liitäntä ei mahdollista luurin nostoa. Laitteessa on sulautettu ohjelmisto. Käytettynä laite ei pitäisi maksaa kuin muutaman kympin.

7975 on suurella väri- ja kosketusnäytöllä varustettu laite. Laitteessa on Java-ohjelmisto joka poikkeaa täysin vanhemmista malleista. XML-muotoisten asetustiedostojen teko on haastavaa eikä niitä ole tarkoitettu käsin tehtäväksi. Java-ohjelmistoa on hankala saada toimimaan palomuurin takaa ja tiettyihin ohjelmistoversioihin on olemassa haittaohjelmia jotka saavat puhelimen soittamaan ulkomaisiin petosnumeroihin.

Koko mallisarjan sankaluurin liitäntä on valmistajan oma RJ-liitin.

Cisco SPA 122

Cisco SPA-122 hyödyntää vanhan pöytäpuhelimen, mutta ei tarjoa esim soittajan numeron näyttöä ja näytön helppokäyttöisyyttä.

Kaksilinjainen SIP-ATA (Analog Telephone Adapter), adapteri jolla saa VoIP-puhelimen toiminnot vanhaan analogiseen pöytäpuhelimeen. Yksi halvimpia tapoja siirtyä VoIP-puheluihin ja pienen kokonsa ansiosta kulkeen hyvin matkalaukun pohjalla jos esim hotellissa on pöytäpuhelin käytettävissä. Asetukset tehdään web-selaimella ja vaatinee hieman osaamista. Myydään yleensä ilman virtalähdettä, hankittava erikseen. Ei tue POE-sähkönsyöttöä.

Cisco SPA 500 sarja

Toimivia, kohtuuhintaisia peruspuhelimia jotka menevät palomuurista läpi ilman ongelmia. Ohjelmistossa on kaksi eri yhteyskäytäntöä, SCCP ja SIP joita voi vaihtaa ilman ohjelmiston vaihtoa. Kaikissa malleissa on 3,5mm sankaluuri-liitännät. Useita malleja joista 525g:ssä on värinäyttö, WLAN ja bluetooth. Asetukset tehdään web-selaimella. Laitteet yleensä myydään ilman virtalähdettä joka tulee hankkia erikseen.

Cisco 7960 myynti on jo lopetettu, mutta se on yhä hyvin toimiva ja suosittu malli jonka saattaa löytää käytettynä muutamalla kymmenellä eurolla. Ainoana miinuksena on saranoitu tuki jonka mekaniikka usein rikkoontuu sisältä.

Grandstream GXP-280

Grandstream GXV-3140

HandyTone-702

SIP-ATA

Siemens C610A

Ohjelmistopuhelimet

Ohjelmistopuhelimet ovat helppoja alkuun pääsemiseksi koska ne eivät yleensä maksa mitään ja käyttöönotto on nopeaa. Ohjelmistokin vaatii tietokoneeseen kaiuttimen ja mikrofoonin joka parhaimmillaan on sankaluuri.

Matkapuhelimien suurin ongelma on soittojen vastaanotto, puhelin tyypillisesti 'putoaa' proxyn rekisteröinnistä pois eikä puheluita voi sen jälkeen enää vastaanottaa. Vastaanotto vaatii jatkuvan GPRS/datayhteyden joka voi olla kallista riippuen sopimuksesta ja lisää akun kulutusta jos data ei muuten olisi päällä. 2G-yhteydellä soittojen hälyytyksen vastaanotto ja puheluun vastaaminen on mahdollista, mutta siirtonopeus ei riitä puhumiseen eikä ilmeisesti mikään matkapuhelinohjelmisto osaa automaattisesti mukautua yhteysnopeuteeseen vaan hälyttää puhelut vaikka puheyteyttä ei aina muodostu. Käytännössä yhteys tulee olla 3G tai parempi.

Valtaosassa ohjelmia palvelun tarjoajaa ei voi vapaasti asetella. Tähän on listattu ne joissa tätä rajoitusta ei ole:

Wikipedista löytyy lista ohjelmapuhelimista.

Liittymäntarjoajia Suomessa

Suomalaisia lankaverkon SIP-linjoja tarjoavia palveluntarjoajia. Palvelu on maksullinen.

kuluttajille:

  • myacn.eu - ilmeisesti SIP-palveluntarjoaja?
  • elisa.fi - Puhekaista-palvelu on lopetettu 2.9.2013.
  • nettipuhelin.fi - SIP-palveluntarjoaja
  • saunalahti.fi - palvelu on lopetettu.
  • scandicom.fi - SIP-palveluntarjoaja

yrityksille:

  • elena.fi - SIP-palvleuntarjoaja, ilmeisesti vain yritysliittymiä.
  • tele3.fi - SIP-palveluntarjoaja, yritysliittymiä.
  • setera.fi - SIP-palveluntarjoaja, ilmeisesti vain yritysliittymiä.

SIP proxyjä

Jos ei ole tarvetta soittaa perinteiseen televerkkoon, pelkkä SIP-proxyn linja riittää eikä palvelun fyysisellä sijainnilla maapallolla ole mitään merkitystä.


Laitteen asetukset

Palveluntarjoajan linjan voi ottaa myös itse käyttöön - varsinkin jos laite on hankittu muualta tai sen tilaaminen ulkomaille ei tunnu mielekkäältä. Tämä edellyttää taitoja pieneen tekniseen säätämiseen. Laitteeseen asetellaan vähintään seuraavat linjakohtaiset tiedot jotka tulisi saada palvelun tarjoajalta:

  • puhelinnumero (phone number) - tätä ei välttämättä syötetä asetuksiin.
  • linjan käyttäjätunnus (account name, account number), voi olla nimi, yleensä käytetty puhelinnumero tai sen lopuosa
  • linjan salasana (password)
  • proxy-palvelin - nimi (proxy, proxy server) tai IP-osoite

Nämä vähintään. Puhelinnumeroa ei välttämättä ole käytössä jos ei ole pääsyä televerkkoon, sen sijasta annetaan linjalle muu tunnus.

Jos laitteessa on WWW-selaimen tuki, selaimella tulee ottaa yhteys muotoa:

http://111.222.333.111/

josta numerot korvataan IP-osoitteella jonka voi löytää laitteen valikoista tai palomuurin tiedoista käyttämällä WWW-selainta.

Aiheesta muualla

  • iki.fi Internet-käyttäjät ikuisesti Ry tekee soiton uudelleenohjausta.
Henkilökohtaiset työkalut