Viro/Viimsi

MMwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viimsin keskusta sijaitsee Habneemessä.

Viimsi on 15-20km päässä Tallinnan itäpuolella Viimsin niemessä oleva oma meren ympäröimä kunta, siihen kuuluu lähes kaikki lähistön asuttavat saaret ja valtaosa kunnasta on niemeä. Kunnan keskimääräinen ansiotaso on Viron korkein. Ulkopuoliset tuntevat Viimsin varmaan parhaiten kylpylästään jossa käy paljon suomalaisia. Keskustassa on myös Imatran Seudun Sähkön Viron pääkonttori ja kävelymatkan päässä Viron sotamuseo.

Alue on Tallinnan ympäristön arvostetuinpia asuinalueita yhdessä Kadriorgin, Nõmmen, Piritan ja Kakumäen kanssa, joskin erottuu muista mainituista ainoana omana kuntanaan.

Ympäristön yleisilmettä leimaa meren läheisyys päätien kiertäessä rantaa. Asuinalueet ovat pääasiassa omakotitaloja lukuunottamatta keskustan matalahkoja kerrostaloja. Arvokkaimmat tontit ja asunnot sijaitsevat niemen länsirannalla auringon puolella ja alue onkin huomattavasti tiheämmin rakennettu kuin itäranta. Rakennuskanta on enimmäkseen uudehkoa, maksimissaan 10 vuotta vanhaa omakotitaloja, rakentamattomia rantatontteja tai vanhoja taloja on vielä muutamia jotka todennäköisesti myydään tulevina vuosina. Arvokkaimpien tonttien hintataso vastaa Suomen hintoja tai ylittää ne. Ympäristö on puistomaista ja vihreää, niemen keskiosa on metsää josta osa on suojeltua ja siellä elää villieläimiä kuten kettuja joka on tyypillinen näky sivummalla, jopa ilveksiä on nähty. Kesäisin sen metsätiet ovat hyviä liikuntareittejä.

Keskustassa on ruokakauppoja, koulut, perhelääkärikeskus, ravintoloita. Kylpylän yhteyteen valmistui vuonna 2014 elokuvateatteri viimsikino.ee ja samassa siivessä sijaitseva Black Rose pubi. Tallinnan puoleinen Miiduranna ja sen yritykset palveluineen ovat käytännössä osa Viimsin palveluita vaikkakin teknisesti naapurikunnan puolella.

Sisääntuloväylän rajan molemmin puolin on huoltoasemat Statoil (Viimsi) ja Olerex myymälöineen, jälkimmäinen myy myös autojen LPG-kaasua. Keskustassa Nesteen ja Alexala kylmät polttoainejakamot.

Lääkärikeskuksesta löytyy perhelääkärit, lääkärikeskuksen apteekki ja yksityinen Benu apteekki.

Liikenne Viimsin ja Tallinnan keskustan välillä on hankalaa ja tunnettu ongelma johon tuskin on luvassa parannusta. Piritan läpi kulkeva rantatie on ruuhka-aikaan tukossa ja matka Tallinnan keskustaan kestää saman mitä 40 kilometrin päästä ajamalla moottoriteitä. Toinen vaihtoehto on ajaa Pärnamäen tietä läpi Lasnamäen josta pääsee helposti Lasnamäen kanavaa pitkin ydinkeskustaan tai Ülemisten liikennehässäkän läpi Tarton tielle sekä Järvevana-kehätielle ympäri Tallinnan keskustaa. Viimsistä pääsee suhteellisen helposti, yksien liikennevalojen läpi Narvan moottoritielle.

Veden jakeluverkko on rakennettu kattavasti koko kuntaan poislukien Lubjan kylä ja muutamat poikkeukset Rohuneemen kärjessä joissa on porakaivot käytössä (tilanne 2013-08-07, lähde: Viimsi vesi AS projektitoimisto). Veden laatuun voi silti vaikuttaa runkoverkon ja sen liittymäputkistojen ja kiinteistön oman putkiston kunto. Vedenpuhdistamo sijaitsee Pärnamäen niityillä keskustan etelänpuoleisen rinteen päällä.


Sisällysluettelo

Kaupat

Ruokakauppoja on monta, keskustasta löytyy Comarket, Viimsimarket, vuonna 2013 valmistunut Maxima. Tallinnan rajalla on Rimi. Rohuneeme tien varrella on uudistettu Konsum ja Viron vanhin yksityinen lihakauppa. Kaupan vieressä myydään kesäisin myös tuoretta kalaa pienestä puodista ja hedelmiä ja vihanneksiä kojusta. Kaupoista laadullisesti parhaat ovat suurimmat Comarket ja uusi Maxima.

Ravintolat

Ravintoloita on Tallinnan rajalla Jussin oluttupa jossa on myös kattava menu, tyylikäs Paatti kalaravintola, italialainen CoccoDrillo, arkisempi China Red kiinalaisen ruoan ystäville, kylpylähotelli spahotellavendel.ee ravintola. Kylpylän pääravintola sekä sen pieni Sushitime jossa voi syödä paikan päällä tai ottaa mukaansa. Lääkärikeskuksen vieressä on myös pizzeriat Peetri ja pizzakiosk. Lähellä on myös Tallinnan Miidurannan noaresto.ee josssa edes presidentin seurue ei ole vieras näky.

Alueet


Haabneeme

Haabneeme on tiheästi rakennettu ja asukasluvultaan Viimsin suurin asuinalue Rohuniemen tien varrella, keskustan kyljessä. Rakentamaton merenranta on suosittu uimaranta. Alueella on edellämainitut lihakauppa, kalapuoti ja Konsumin ruokakauppa. Ympäristössä on Elionin optinen verkko josta myydään 100Mbit/s liittymiä omakotitaloihin.

Kelvingi

Kelvingi on Rohuneemen ja Leppneemen kylien väliiin, vuonna 1993 entiselle neukkulan ampumaradalle rakennettu uudehko asuinalue. Alue rajoittuu itä-länsi suunnassa metsiin ja pohjois-eteläsuunnassa maantiehen ja merenrantaan jossa on myös pienvenesatama. Kylässä on lastentarha ja kyläläisten talo. Ympäröivät metsät ja pientiet tarjoavat kauniit ulkoilumahdollisuudet.

Leppneeme

Leppneeme sijaitsee satama jossa voi säilyttää yksityisveneitä, joskin vuosia sitten tehdyn remontin yhteydessä sataman sisääntuloväylää ruopattiin ja odottamatona seurauksena itätuulen laineet voimistuivat ja nostavat satama-altaan vedenpintaa tuulisella ilmalla. Tämä on haitannut veneiden säilytystä ja käytännössä allas seisoo tyhjillään. Suojaavan aallonmurtajan kivikasa on jo kerätty satama-alueelle odottamaan rakentamista, mutta projekti on seissyt vuosia - kunnes rakennustyöt jatkuivat aallonmurtajan jatkamisella 2013 syksyllä Kirovin kalastuskolhoosin päärakennuksen purkujätteellä. Nykyisellään aallonmurtajan rakentaminen seisoo, aikataulun mukaisesti sen tulisi valmistua Lokakuussa 2014.

Lubja

Lubja on pieni, entisen maatalon pelloille rakennettu uusi asuinalue joka sijoittuu Pärnämäen pohjoisrinteen ja Randveren tien välimaastoon suurien metsäalueiden reunustalle.

Prangli

Prangli on saari ja osa Viimsin kuntaa. Saarella sijaitsee samanniminen kylä ja Kelnasen satama josta Kihnu veeteed operoi säännöllistä lauttaliikennettä Leppneemen satamaan. Saarella on yhteensä alle sata pysyvää asukasta kolmessa eri kylässä. Saarelle vedetty sähkökaapeli kulkee Ihasalun niemestä meren pohjaa pitkin Muugan satamaan kulkevan laivareitin alta, alueella jossa laivat usein odottavat ankkurissa satamaan pääsyä. Koska kaapelia ei ole haudattu meren pohjaan, ankkurit ovat katkoneet sen jo kolme kertaa ja kaapeli on tälläkin hetkellä poikki. Saarella käytetty sähkö tehdään dieselgeneraattoreilla ja on todennäköisesti koko Viron kalleinta.


Pringi

Pringi

Püünsi

Püünsi


Pärnamäe

Pärnämäe on uudehko, itsenäistymisen aikaan rakennettua asuinaluetta joka on yksi korkeimmista alueista Tallinnan ympäristössä. Avonaisesta ympäristöstä näkee korkeuden ansiosta esteettä mm Muugan satamaan, Lasnamäen kerrostalot ja siten alueella yleensä tuulee paljon, asia jota ei ainakaan talvella voi olla noteeraamatta. Pärnämäen rinteen korkeimmassa kohdassa on puistomainen juhlapaikka ja mm Tallinnan lahden Viimsin ylempi väylämerkki, eli alle kymmenen merimailin näkyvä majakka (tulepaak). Keskellä Pärnamäkeä on pieni lampi. Alueella on hyvät kevyen liikenteen väylät jotka ovat suosittuja ulkoilukäytössä kuten rullaluistelussa. Rakentamattomat alueet ovat pääosin niittyjä, vähäinen puusto on lehtimetsäntynkää.

Randveren vieressä sijaitsee Muugan kunta ja sen suuri merisataman ja rautatiet yhdistävä öljyterminaalialue jolla saattaa olla merkitystä paikkaa valitsevalle.


Rohuneeme

Rohuneeme

Tammeneeme

Tammeneeme


Perhelääkärit

Muuta

Haabneemessä on rauta- ja puutavarakauppa sekä pienempiä puoteja ja tarvikekauppoja. Ympäri kuntaa on myös vähän pienteollisuutta, autopesuloita ja -korjaamoita.

Eläinten omistajia palvelee Viimsi Loomaklinik eläinlääkäri ja koertetuba.ee joka järjestää koirien koulutuskursseja koirille ja omistajilleen.

Pesula omistajineen.

Haabneemessä on pesula Puhteks Oü, hieman hankalasti löydettävässä osoitteessa, Kaluri tee 26. Puhelin 6011395 ja 5204914. Mattojen peseminen maksaa 2 euroa/kg (2014).

Taksin saaminen Viimsistä Tallinnaan saattaa silloin tällöin olla vaikeaa, suurin osa yrityksistä ajaa Viimsiin ja myös noutaa sieltä, mutta ruuhka-aikaan keskukset saattavat suoraan kieltäytyä tai todeta, että paikalletulo kestää puolesta tunnista tuntiin. Paikalliset taksit ovat kaikki Tallinnan yrityksiä, tiedettävästi puhtaasti Viimsiläistä taksifirmaa ei ole. Taxify älypuhelimen ohjelmalla taksin saaminen on huomattavasti varmempaa.

Yritykset jotka tiedetään ajavan Viimsiin:

  • ETX, 1700
  • Tulika, 1200
  • Reval, 1207
Oikeasti Tallinnan puolella oleva autojen katsastuspiste Eriala OÜ.

Katsastuskonttori joka on junaradan reunassa Tallinnan puolella: Eriala OÜ, Muuli tee 10, Viimsi, 623 7052.

Katso myös

Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut